KIERTOMATKA KULTTUURIN ALKULÄHTEILLÄ KREETALLA
Uutuusmatka monipuolisella ohjelmalla Rethimnonin läänin kauneimmilla seuduilla bussikiertomatkana.
Olemme vuosikausia tarjonneet saman tyyppistä matkasisältöä patikoiden, mutta nyt ensimmäistä kertaa tarjoamme samaa upeaa matkaohjelmaa bussikiertomatkana. Kreetan saarella on moni-ilmeisen luonnon lisäksi tarjottavanaan pitkä ja dramaattinen historia. Matkailijaa odottaa antiikin aikaiset nähtävyydet ja kylät, joissa voi kokea lukuisia jäänteitä mm. doorilaiselta, roomalaiselta ja bysanttilaiselta aikakaudelta. Tällä matkalla vierailemme pieniksi kyliksi kutistuneiden muinaisten kaupunkivaltioiden raunioilla ja alueilla, joita asuttivat jo varhaiset minolaiset 4000 vuotta sitten. Karu luonto jylhine vuoristoalueineen ja kymmenine syvine rotkoineen on antanut oman leimansa tämän ylvään ja värikkään kulttuurin syntyyn. Kreetalla kukoistaa voimallisesti edelleen myös kyläkulttuuri ja perinteinen maailmanlaajuisesti tunnustettu terveellinen ruokavalio; paikalliset sankarit urotekoineen elävät tarinoissa ja musiikilla ilmennetään kansan luonnetta ja vahvoja tuntoja.
Ajankohdat ja hinnat
Ajankohta auki / 1´xxx €
Hinta alkaen 2hh:ssa
Lennot
Norwegian DY5880/DY5881
Meno Hki - Hania
06:05 - 10:00
Paluu Hania - Hki
10:45 - 14:35
Ohjelmassa yhdistyvät bussiretket ja lyhyet kävelyt luonnossa ja tutustuminen Kreetan historiaan, kulttuuriin ja paikallisten kylätavernojen terveellisiin antimiin. Joidenkin nähtävyyksien äärelle päästäksemme kuljemme lyhyitä matkoja rauhallisessa tahdissa joko hiekkateitä tai silloin tällöin entisaikojen kivettyjä teitä pitkin. Meillä on aikaa rauhassa nauttia luonnosta ja kreetalaisesta maalaismaisemasta tuoksuineen ja äänineen. Useimpina päivinä istumme kahvitauolle johonkin piskuiseen kyläkahvioon. Eri päivinä nousee esille erilaiset teemat, minkä lisäksi kuulemme monipuolisesti Kreetan värikkäistä vaiheista ja ihmisten elämästä tällä karulla, kauniilla ja vieraanvaraisella saarella.
Eri päivillä on oma teemansa; esimerkiksi ennen vierailua Prevelin luostarissa kokoonnumme kuuntelemaan tuon dramaattisen paikan historiaa, yhtenä päivänä puhumme kreetalaisesta terveellisestä ruokavaliosta, yhtenä oliivinviljelyksestä ja oliiviöljystä, joinain päivänä kuulemme tämän päivän kyläkulttuurista ja siitä miten se eroaa entisestä jne. Kaikilla retkillä kuulemme Kreetan värikkäistä vaiheista ja ihmisten elämästä tällä karulla, kauniilla ja ystävällisellä saarella.
Bussiretket alkavat aamulla, jolloin osanottajat haetaan hotellilta ja ne päättyvät aina aitoon kreetalaiseen kylätavernaan, jossa nautitaan yhdessä perinteinen kreetalainen, paikallisista raaka-aineista valmistettu ateria. Retket ovat kokonaiskestoltaan noin 5-6 tuntia.
Päiväretkien ohella jää aikaa myös kuljeskella viehättävän Rethimnonin kaupungin vanhoilla kujilla tutustuen jännittäviin pikkupuoteihin tai nauttia tämän eläväisen yliopistokaupungin runsaasta kulttuuritarjonnasta. Kaupungissa on monia pieniä museoita, kuten arkeologinen museo ja kansantaidemuseo. Rentouttavaa ajanvietettä on myös kirjan lukeminen rantatuolissa meren kohinaa kuunnellen tai pulahtaminen uimaan Välimeren raikkaisiin aaltoihin.
KOHDE
Kiertomatkan kohteena on Rethimnon ja sen ympäristö. Rethimnon sijaitsee Kreetan länsipuolella ja sieltä on n.60 km Haniaan ja n.75 km Iraklioniin.
MAJOITUS
Majoitus on Rethimnonin kaupungissa viihtyisässä Ideon hotellissa. Katso hotellikuvaukset hotellien omilta nettisivuilta www.hotelideon.gr
TERVEYS JA KUNTO
Päiväretkille osallistuminen edellyttää normaalia terveydentilaa (ei vakavia liikuntarajoituksia) ja hyviä jalalle ja kävelyyn sopivia jalkineita.
RUOKAILUT
Retkipäivinä pidämme kahvi/teetauon kreetalaisessa kyläkahvilassa ja päivän päätteeksi nautitaan yhdessä perinteinen kreetalainen, paikallisista raaka-aineista valmistettu runsas ateria.
RYHMÄN KOKO
Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 15 osallistujaa ja max on 25 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!
TARKEMPI OHJELMA
Kiertomatkan tarkempi ohjelma aukeaa sivun oikeanpuoleisesta reunasta.
HINTAAN SISÄLTYY
suorat lomalennot, lentokenttäkuljetukset Kreikassa, majoitus jaetussa 2 hh:ssa, tervetulotilaisuus, tervetuloateria, aamiaiset, viitenä päivänä n. 5-6 tunnin
opastettu bussiretki, retkipäivinä taukokahvi/tee ja ruokailut kylätavernoissa sisältäen veden ja talonviinin, läksiäisillanvietto ja läksiäisateria. Lisäksi mukavaa yhdessäoloa, illanviettoja eri tavernoissa ja oppaan palvelut koko matkan ajan.
LISÄMAKSUSTA
Majoitus yhden hengen huoneessa 150 euroa/vko (2 hh yhdelle).
Kaikilla matkoilla on myös mahdollisuus mies- tai naispaikkaan mikäli jako menee tasan. Viimeisimmän yksin ilmoittautuvan tulee ottaa 1hh, jollei huonekaveria löydy. Mahdollista on varata myös 3hh:eita, mikäli esim. kolme ystävää haluaa samaan huoneeseen.
HUOM.
Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä rauhassa matkaohjelmaan ja rentoon lomailuun. Suomenkielinen matkanvetäjä/opas huolehtii ryhmästä koko viikon ja organisoi yhteistä ohjelmaa ja esim. tavernailtoja. Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtimaan ryhmäläisten viihtymisestä.
MUUTA
Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle.
Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta.
Tarkempi matkaohjelma kellonaikoineen jaetaan osallistujille matkan alkaessa.
Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja MatkaPaletin omia erityisehtoja.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv