KOHTEET UNKARISSA
Balatonjärven alue
Keskellä Pannoniaa, muinaista Rooman provinssia, sijaitseva Balatonjärvi on lähes 600 km²:n pinta-alallaan
Keski-Euroopan suurin ja lämpimin järvi. Puhtaan ja miltei sametinpehmeän opaalinvärisen vetensä ja leudon
mikroilmastonsa vuoksi Balatonin alue on jo pitkään ollut suosittu lomailukohde.
Uimapaikkakunnat reunustavat Balatonin rantoja sekä etelässä että pohjoisessa, joka on maastoltaan enemmän
kumpuileva. Alueella ei ole teollisuutta ja paikalliset asukkaat ovatkin usean vuosikymmenen ajan ansainneet
elantonsa kalastuksella ja viininviljelyllä, minkä ansiosta alueella on hyvin säilynyt maanläheinen talonpoikaisperinne.
Balatonalmádi
on pohjoisrannan toiseksi vanhin uimapaikkakunta, jota reunustavat 200-300 metrin korkuiset, viini-,
manteli- ja persikkaviljelysten peittämät kukkulat. Maalauksellisessa maisemassa kukkivat puutarhat ovat kuin
suuria roosan ja valkoisen värisiä tilkkutäkkejä vuorten rinteillä vanhojen punaisesta hiekkakivestä rakennettujen
asuintalojen keskellä. Kaupungin molemmat 1200-luvulta peräisin olevat linnoitetut kirkot sekä 1800-luvulla
rakennettu "Oikean käden kappeli" Károly Lotzin liikuttavine kultamosaiikkeineen ovat ainutlaatuisia
arkkitehtonisia muistoja.
|
|