Mosaiikkitaide on ikivanhaa. Sitä on löytynyt muun muassa Karthagon
raunioilta, Turkista, Pompeijista ja muilta roomalaisalueilta. Itämailla alkunsa
saaneena työtapana mosaiikki kehittyi itsenäiseksi taiteenalaksi ja kohosi
kirkoissa seinämaalauksen arvoon. Mosaiikkityölle on luonteenomaista
harmonisen loistokas, mutta yksinkertainen väriasteikko, monumentaalisen
rauhalliset, yleiset, sovinnaiset muodot ja leveät tasot.
Mosaiikki on pienistä palasista tehty kuva- tai koristepinta. Palaset voivat
olla värillistä lasia, kiveä, keramiikkaa tai jotain muuta materiaalia. Palat
kiinnitetään toisiinsa ja alustaansa erityisellä sideaineella, kitillä tai sementillä.
Opetus ja ohjelma Alustuksen jälkeen opettaja Kristel Kallau jatkaa opetusta. Jokainen
kurssilainen tekee oman työsuunitelman eli kaavan tulevasta kuvasta ja sen jälkeen valitaan
kuvaan sopiva materiaali. Kurssin aikana tutustumme kestävän ja
eri sääolosuhteissa säilyvän mosaiikin valmistukseen ja jokaisella on mahdollisuus hakata itse
mosaiikkipaloja marmori- ja kivilaatoista käyttäen kivihakkuja. Toisena työtapana
on mahdollista tehdä mosaiikkipintoja myös muista materiaaleista, kuten kaakelinpaloista,
simpukoista, kivistä, lasinpaloista jne. Kurssin hintaan sisältyen on varattu paljon eri
värisiä kaakeleita. Muita mieleisiään materiaaleja voi tuoda itse mukanaan tai kerätä
luonnosta. Kurssin aikana tulevat tutuksi mosaiikin historia, eri tekniikat, materiaalit,
työvälineet ja käyttömahdollisuudet. Kurssin lopuksi viimeistelemme työt ja pakkaamme ne kotimatkalle.
Opetustunteja on yhteensä 24h (5pv).
Ruokailu Hinta sisältää aamiaiset. Muut ateriat jokainen maksaa itse.
Pärnussa on runsaasti viehättäviä kahviloita ja ravintoloita, joissa voi nauttia
lounasta ja illallista hyvin edullisesti.
Vapaa-aikana on mahdollisuus monenlaiseen aktiviteettiin kaupungissa tai
lähiympäristössä. Ryhmän kiinnostuksen mukaan voimme järjestää tutustumiskäyntejä esim.
käsityöläisten tai taiteilijoiden pajoille ja lisämaksusta opastetun kiertoajelun Pärnussa.
Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on
16 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta pääset mukaan haluamanasi ajankohtana.
Majoitus on Sadama Villassa, joka sijaitsee n. 5-10 minuutin kävelymatkan päässä
sekä kaupungin keskustasta että hiekkarannasta. Sadama Villassa on pieni aamiaishuone sekä kampaamo
ja kauneushoitola ja sauna. Pihassa on grillikatos. Huoneet ovat hieman erilaisia keskenään, mutta kaikissa
on oma wc/suihku. Lisätietoja Sadama Villasta.
AJANKOHTA/ HINTA
9.-13.7.(ma-pe)
Laivamatkat LindaLinen katamaraaneilla
Meno aamukatamaraanilla klo 8-9.30
Paluu iltakatamaraanilla klo 19-20.30.
(Katamaraanit kulkevat säävarauksella. Mikäli katamaraanit eivät liikennöi,
niin korvaava kuljetus on hitailla laivoilla.)
Virossa bussikuljetus Tallinna - Pärnu - Tallinna.
Hinta 545 euroa/hlö/2hh
Hinta sisältää: laivamatkat, bussikuljetukset Virossa, tervetulotilaisuuden,
majoituksen 2 hh:ssa, buffet-aamiaiset, opetuksen 24 h, materiaalit ja työvälineet, sisäänpääsyn Pärnun Uuden
Taiteen museoon, yhteisiä illallishetkiä ja muuta yhteistä ohjelmaa kaupungin tarjonnan mukaan
sekä oppaan palvelut koko matkan ajan. (Huom! hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat kuin aamiaiset.)
Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se
saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Huumorilla ja
joustavalla asenteella selvitään pitkälle. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa
asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet.
HUOM.
Matkaohjelma sitoumuksetta.
Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärän. Mikäli matkaa ei voida
toteuttaa vähäisen osanottajamäärän vuoksi, ilmoitamme matkan peruuntumisesta
viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua.