MOSAIIKKIKURSSI PÄRNUSSA 2010

Pärnu on vanhoine puutaloineen kaunis, idyllinen ja kulturelli kylpyläkaupunki, joka kesäisin muuttuu Viron kesäpääkaupungiksi. Hienot hiekkarannat, meri ja puistot antavat kaupungille ilmeen.

Mosaiikkitaide on ikivanhaa. Sitä on löytynyt muun muassa Karthagon raunioilta, Turkista, Pompeijista ja muilta roomalaisalueilta. Itämailla alkunsa saaneena työtapana mosaiikki kehittyi itsenäiseksi taiteenalaksi ja kohosi kirkoissa seinämaalauksen arvoon. Mosaiikkityölle on luonteenomaista harmonisen loistokas, mutta yksinkertainen väriasteikko, monumentaalisen rauhalliset, yleiset, sovinnaiset muodot ja leveät tasot.

Mosaiikki on pienistä palasista tehty kuva- tai koristepinta. Palaset voivat olla värillistä lasia, kiveä, keramiikkaa tai jotain muuta materiaalia. Palat kiinnitetään toisiinsa ja alustaansa erityisellä sideaineella, kitillä tai sementillä.

Opetus ja ohjelma Taiteen maisteri Reiu Tüür pitää alustuksen mosaiikkitaiteesta, jonka jälkeen Kristel Kallau jatkaa opetusta. Jokainen kurssilainen tekee oman työsuunitelman eli kaavan tulevasta kuvasta ja sen jälkeen valitaan kuvaan sopiva materiaali. Kurssin aikana tutustumme kestävän ja eri sääolosuhteissa säilyvän mosaiikin valmistukseen ja jokaisella on mahdollisuus hakata itse mosaiikkipaloja marmori- ja kivilaatoista käyttäen kivihakkuja. Toisena työtapana on mahdollista tehdä mosaiikkipintoja myös muista materiaaleista, kuten kaakelinpaloista, simpukoista, kivistä, lasinpaloista jne. Kurssin hintaan sisältyen on varattu paljon eri värisiä kaakeleita. Muita mieleisiään materiaaleja voi tuoda itse mukanaan tai kerätä luonnosta. Kurssin aikana tulevat tutuksi mosaiikin historia, eri tekniikat, materiaalit, työvälineet ja käyttömahdollisuudet. Kurssin lopuksi viimeistelemme työt ja pakkaamme ne kotimatkalle. Opetustunteja on yhteensä 24h (5pv).

Ruokailu Hinta sisältää aamiaiset. Muut ateriat jokainen maksaa itse. Pärnussa on runsaasti viehättäviä kahviloita ja ravintoloita, joissa voi nauttia lounasta ja illallista hyvin edullisesti.

Vapaa-aikana on mahdollisuus monenlaiseen aktiviteettiin kaupungissa tai lähiympäristössä. Ryhmän kiinnostuksen mukaan voimme järjestää tutustumiskäyntejä esim. käsityöläisten tai taiteilijoiden pajoille ja lisämaksusta opastetun kiertoajelun Pärnussa.

Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 16 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta pääset mukaan haluamanasi ajankohtana.

Majoitus on pienessä ja viihtyisässä Villa Marleenissa, joka sijaitsee n. 10 minuutin kävelymatkan päässä sekä kaupungin keskustasta että hiekkarannasta. Villa Marleenissa on pieni viihtyisä kahvila sekä kampaamo ja jalkahoitola. Pihassa on omenapuita, marjapensaita, paljon erilaisia kukkia sekä grillikatos. Huoneet ovat persoonallisia ja jokainen niistä on hieman erilainen. Huoneet sijaitsevat kahdessa eri rakennuksessa ja osa huoneista jakaa yhteisen kylpyhuoneen. Käytössä ovat myös tv, kahvinkeitin ja jääkaappi. Vastapäisestä kylpylähotelli Terviksestä voi varata kylpylä- ja kauneushoitoja. Lisätietoja Villa Marleenista.


MATKAT/ AJANKOHTA/ HINTA

  • 14.-18.6.(ma-pe), 470 euroa/hlö/2hh

    Laivamatkat LindaLinen katamaraaneilla
    Meno aamukatamaraanilla klo 8-9.30
    Paluu iltakatamaraanilla klo 19-20.30.
    (Katamaraanit kulkevat säävarauksella. Mikäli katamaraanit eivät liikennöi, niin korvaava kuljetus on hitailla laivoilla.)
    Virossa bussikuljetus Tallinna - Pärnu - Tallinna.

    Matkan hinta 470,00 euroa/hlö/2hh

    Hinta sisältää: laivamatkat, bussikuljetukset Virossa, tervetulotilaisuuden, majoituksen 2 hh:ssa, buffet-aamiaiset, opetuksen 24 h, materiaalit ja työvälineet, sisäänpääsyn Pärnun Uuden Taiteen museoon, yhteisiä illallishetkiä ja muuta yhteistä ohjelmaa kaupungin tarjonnan mukaan sekä oppaan palvelut koko matkan ajan. (Huom! hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat kuin aamiaiset.)

    Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet.

    HUOM.
    Matkaohjelma sitoumuksetta.
    Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärän. Mikäli matkaa ei voida toteuttaa vähäisen osanottajamäärän vuoksi, ilmoitamme matkan peruuntumisesta viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua.


  • VARAUKSET JA TIEDUSTELUT

    Matka-ajankohta 2010:

    ma-pe
    14.-18.6.
    Villa Marleen
    470,00 €

    Onko sinulla oma ryhmä, kysy tarjousta!