MAALAUSMATKA PÄRNUUN 2010

Pärnu on vanhoine puutaloineen kaunis, idyllinen ja kultturelli kylpyläkaupunki, joka kesäisin muuttuu Viron kesäpääkaupungiksi. Hienot hiekkarannat, meri ja puistot antavat kaupungille ilmeen.

Maalaamme kesäisiä maisemia ensisijaisesti ulkona luonnossa tai sateen sattuessa sisällä tai sateen suojassa. Maalaaminen tapahtuu pääsääntöisesti omilla väreillä ja materiaaleilla. Kurssilla voit kuitenkin tutustua akvarelliväreihin tai -kyniin, guassiin, kuiva- tai öljypastelliliituihin sekä akryyliväreihin. Näitä kaikkia on varattu kurssin hintaan sisältyen kokeiluja varten. Käytössä on myös kahdeksan maalaustelinettä, joita voi lainata. Muistathan ottaa mukaan myös rennot maalaamiseen soveltuvat vaatteet, päähineen, retkijakkaran ym. mitä ajattelet tarvitsevasi luontomaalausretkillä.

Opetus Maalaustunteja on yhteensä 24. Opettaja on suunnitellut valmiiksi erilaisia teemoja ja hän on koko ajan läsnä ja auttaa tarvittaessa tai antaa vinkkejä haluamasi lopputuloksen saavuttamiseksi. Voit seurata opetusta tai maalata omatoimisesti omien aiheiden mukaan. Pärnussa sinulla on mahdollisuus käydä myös taidetarvikeliikkeessä, josta voit ostaa maalauspohjia tai täydentää omaa tarvike- ja värivalikoimaasi Suomen hintoja edullisemmin. MatkaPaletin asiakkaat saavat lisäksi 10% alennuksen ostoistaan.

Opettajana tällä matkalla on taiteilija ja taideopettaja Mall Nukke. Opetus on suomen kielellä.

Ruokailu Hinta sisältää aamiaiset. Muut ateriat jokainen maksaa itse. Pärnussa on runsaasti viehättäviä kahviloita ja ravintoloita, joissa voi nauttia lounasta ja illallista hyvin edullisesti.

Vapaa-aikana on mahdollisuus monenlaiseen aktiviteettiin kaupungissa tai lähiympäristössä. Ryhmän kiinnostuksen mukaan voimme järjestää tutustumiskäyntejä esim. käsityöläisten tai taiteilijoiden pajoille ja lisämaksusta opastetun kiertoajelun Pärnussa.

Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 18 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta pääset mukaan haluamanasi ajankohtana.

Majoitus on pienessä ja viihtyisässä Villa Marleenissa, joka sijaitsee n. 10 minuutin kävelymatkan päässä sekä kaupungin keskustasta että hiekkarannasta. Villa Marleenissa on pieni viihtyisä kahvila sekä kampaamo ja jalkahoitola. Pihassa on omenapuita, marjapensaita, paljon erilaisia kukkia sekä grillikatos. Huoneet ovat persoonallisia ja jokainen niistä on hieman erilainen. Huoneet sijaitsevat kahdessa eri rakennuksessa ja osa huoneista jakaa yhteisen kylpyhuoneen. Käytössä ovat myös tv, kahvinkeitin ja jääkaappi. Myös vastapäisestä kylpylähotelli Terviksestä voi varata kylpylä- ja kauneushoitoja. Lisätietoja Villa Marleenista.


MATKAT/ AJANKOHDAT/ HINNAT

  • 20.6.-24.6. (su-to, 4 yötä), 400 euroa/hlö/2hh

    Laivamatkat LindaLinen katamaraaneilla
    Meno aamukatamaraanilla klo 10-11.30
    Paluu iltakatamaraanilla klo 19-20.30.
    (Katamaraanit kulkevat säävarauksella. Mikäli katamaraanit eivät liikennöi, niin korvaava kuljetus on hitailla laivoilla.)
    Virossa bussikuljetus Tallinna - Pärnu - Tallinna.

    Hinta sisältää: katamaraanimatkat, bussikuljetukset Virossa, tervetulotilaisuuden, majoituksen 2 hh:ssa, buffet-aamiaiset, opetuksen, värejä ja materiaaleja kokeiluja varten, sisäänpääsyn Pärnun Uuden Taiteen museoon, yhteisiä illallishetkiä ja muuta yhteistä ohjelmaa kaupungin tarjonnan mukaan sekä oppaan palvelut koko matkan ajan. (Huom! hintaan ei sisälly sisäänpääsyliput muihin kaupungin kulttuuritapahtumiin tai muut ruoat ja juomat kuin aamiaiset.)

    Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet.

    HUOM.
    Matkaohjelma sitoumuksetta.
    Matkan toteutuminen edellyttää minimiosallistujamäärän. Mikäli matkaa ei voida toteuttaa vähäisen osanottajamäärän vuoksi, ilmoitamme matkan peruuntumisesta viimeistään 21 vrk ennen matkan alkua.


  • VARAUKSET JA TIEDUSTELUT

    Matka-ajankohta 2010:

    su-to
    20.-24.6.

    Villa Marleen
    400,00 €



    Onko sinulla oma ryhmä, kysy tarjousta!