Lähde Dionysoksen matkaan tutustumaan kyproslaisten viinien maailmaan.
Syyskuun ensimmäisellä viikolla järjestetään Limassolissa perinteiset
viinifestivaalit, jotka viinintuottajien maistajaisineen sekä musiikki- ja
kansantanssiesityksineen luovat hyvän pohjan viinimatkallemme.
Rakkauden jumalatar Afroditen saarella on yli 4000 vuotiset perinteet
viinin valmistuksessa. Kyproksella kasvaa 15 omaa rypälelajiketta ja
niistä tunnetuimpia Mavro- ja Xynisteri-rypäleitä käytetään maailman
vanhimman yhtäjaksoisesti tuotetun makean jälkiruokaviini Commandarian
valmistukseen.
Paikka Viinimatka järjestetään Kyproksella.
Pääpaikkana on Limassol,
mutta viikon kuluessa retkeilemme myös muualla saarella.
MATKAOHJELMA Matkaan sisältyy runsas ja monipuolinen viiniaiheinen ohjelma
höystettynä kulttuurilla ja paikallistapahtumilla, joista kaikki eivät vielä ole edes
kreikkalaiseen tapaan tiedossa näin aikaisin. Ohessa yhteenvetoa viinimatkan ohjelmasta:
Nautimme viikon aikana viinifestivaalien viihdetarjonnasta.
Kävelemme Limassolissa Richard Leijonamielen jalanjäljillä.
Käymme Kyproksen suurimpien viiniyhtiöiden maisteluhuoneissa.
Käymme viinimuseossa Erimin kylässä.
Vierailemme kolmella eri viinitilalla.
Käymme Kykkon luostarissa Troodos-vuorella.
Tutustumme Pafoksessa kuuluisiin Dionysoksen talon mosaiikkeihin.
Vierailemme Curiumin kaupunkivaltion rauniolla.
Lisäksi istumme iltaa tavernoissa hyvän viinin, ruoan ja seuran parissa.
Ruokailu Hotellissa tarjoillaan buffet-aamiainen, joka sisältyy matkan hintaan. Myös viininmaistajaiset
ja niihin liittyvä tarjoilu sisältyvät matkan hintaan. Retkien aikana nautimme
omakustanteisesti lounasta ja iltaisin illallista eri tavernoissa.
Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 12 osallistujaa ja
max on 25 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!
Majoitus on jaetuissa 2 hh:ssa Eden Beach hotellissa tai vastaavan
tasoisessa muussa hotellissa. Hotelli sijaitsee lähellä Limassolin vanhaa
keskustaa, jossa olet lähempänä aitoa kyproslaista paikalliselämää.
Matkat Suorat lennot Helsinki-Larnaka-Helsinki
Lentoaika n. 4h. Lennon numero DK941/DK942
Menolento maanantaina 30.8. Helsinki - Larnaka 06:15-10:15
Paluulento maanantaina 6.9. Larnaka - Helsinki 11:35-15:45
Perillä bussikuljetukset lentokentältä hotellille (n. 65km/1h) ja takaisin.
Hinta on 1´225 euroa/hlö/2hh
Hintaan sisältyy: lennot, ateriat lennolla, lentokenttäkuljetukset Kreikassa,
majoitus jaetussa 2 hh:ssa, aamiaiset hotellilla, runsas
matkaohjelma retkineen ja ohjelman mukaiset
sisäänpääsyliput (kts. yllä), viininmaistajaiset
tarjoiluineen, tervetuloateria ja läksiäisillallinen.
Lisäksi paljon mukavaa yhdessäoloa, illanviettoja eri
tavernoissa ja ryhmänjohtajan palvelut
koko matkan ajan. (Hintaan ei sisälly
muut ruoat ja juomat kuin mitä on
erikseen mainittu.)
Lisämaksusta: majoitus yhden hengen huoneessa 135 euroa/vko.
Mahdollisuus mies- tai naispaikkaan mikäli jako menee
tasan. Viimeisimmän yksin ilmoittautujan tulee ottaa 1hh.
Muuta Varaathan mukaan myös positiivista ja iloista mieltä, sillä
se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen.
Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla,
mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään
pitkälle.
Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma
toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja
MatkaPaletin omia erityisehtoja.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv