ILOISEN JA VIISAAN SYÖMISEN LÄHTEILLÄ KREETALLA 2010

Kreetalainen ruokavalio on tutkitusti maailman terveellisimpiä, joten siinä piilevästä viisaudesta pitää ottaa selvää ja lähteä paikanpäälle katsomaan, mistä oikein on kysymys. Kreetalainen ruoka on kiehtonut matkailijoita vuosikymmeniä ja yksi aiheen saloihin perehtyneistä ihmisistä on Kreetalla pitkään asunut Merja Tuominen- Gialitaki, joka toimii matkaemäntänä tällä matkalla. Hän on kirjoittanut ruokakirjoja kreetalaisesta perinneruoasta ja myös erinomaisia matkaoppaita Kreetan historiaan ja kulttuuriin. Luvassa on siis tuhtia tietoa kreetalaisesta elämästä kokonaisvaltaisesti.

Matkakohteena on Margaritesin kylä ja Rethimnon lähiympäristöineen. Rethimnon huokuu vielä vanhaa historiaa ja perinteitä ja siellä on mahdollista tutustua alkuperäisiin vanhoihin pikkukauppoihin, herkkupuoteihin ja käsityöläisten pajoihin unohtamatta myöskään tärkeintä eli valmiiksi tarjoiltuja makunautintoja monissa paikallisten suosimissa aidoissa tavernoissa. Lisäksi venetsialainen satama ja kalatorit tarjoavat meille mahdollisuuden tutustua mitä erikoisempiin mereneläviin.

Ruokamatkalla viisaan syömisen lähteille on todella monipuolinen ohjelma. Tutustumme kreetalaiseen ruoka- ja tapakulttuuriin sekä raaka-aineisiin. Margaritesin kylässä koemme aitoa pienen maalaiskylän elämää; käymme luontokävelyllä tutkimassa alueen yrttejä ja muita ruoaksi kelpaavia kauden luonnontuotteita sekä kuulemme Anastasia rouvan kertovan meille herkullisista lusikkamakeista, oliiveista ja aromaattisista yrteistä taloudenhoidossa. Margarites on yksi tärkeimpiä keramiikkakeskuksia Kreikassa ja Jorgoksen pajassa kuulemmekin, miten erilaisia keramiikka-astioita on kautta aikojen käytetty ruoan säilönnässä.

Vilja- ja maitotuotteet ovat yksi ruokavalion tärkeä perusta, joten viikon aikana käymme tutustumassa myös pienissä juustopuodeissa sekä Rethimnonin kaupungin vanhimmassa toimivassa filotaikinaleipomossa. Vierailemme myös vihannestorilla ja vietämme päivää rannalla sijaitsevassa kalatavernassa pulahtaen välillä uimaan. Muistiinpanovälineet kannattaa pitää mukana, että saat kirjattua ylös monet Merjan vinkit ja ruokaohjeet.

Retkipäivänä suuntaamme Pezan unionin oliivinviljelys- ja viinitilalle, jossa maistelemme erilaisia öljyjä ja viinejä. Samalla retkellä pääsemme käyskentelemään myös Knossoksen palatsin raunioille. Matkaan sisältyy myös yksi patikointiretki Milin laaksoon. Lisäohjelmana käymme elävän musiikin tavernoissa ja opettelemme kreetalaisia tanssiaskeleita.

Matkanvetäjänä on Merja Tuominen-Gialitaki, jonka uusin ruokakirja, Viisaan syömisen lähteillä (helmikuu 2007) on toiminut tämän matkan innoittajana.

Majoitus on ensin 2 vrk:tta Margaritesin kylässä upeasti entisöidyssä perinnetalo-Kouritonissa 3 hengen huoneissa ja sen jälkeen siirrymme Rethimnonin kaupunkiin hotelli Ideoniin, jossa majoitus 2 hh:ssa.

Ruokailu Kouritonissa tarjoillaan perinteistä kreetalaista aamiaista ja hotelli Ideonissa tarjoillaan kreikkalaisittain runsas buffet-aamiainen. Aamiaisten lisäksi matkan hintaan sisältyvät tervetuloateria, kalataverna-ateria, Knossos-retkipäivän lounas ja läksiäisillallinen. Viikon aikana tutustumme iltaisin lukuisiin tavernoihin, joissa nautimme omakustanteisesti veden kielelle herauttavista kreikkalaisista herkuista.

Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 18 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan.

MATKAT/HINNAT/LENTOAIKATAULUT
Matka I ja II: Suorat lennot Helsinki-Hania-Helsinki, lentoaika n. 4h. Lennon numero DK975/DK976

  • Menolento lauantai Helsinki - Hania 07:30-11:20
  • Paluulento lauantai Hania - Helsinki 12:40-16:45
    Perillä bussikuljetukset Hania-Margarites-Rethimnon-Hania.

    Hinta on 1´250 euroa/hlö/2hh

    Hintaan sisältyy: suorat lomalennot, ateriat lennolla, lentokenttä- ja retkikuljetukset Kreikassa, majoitus jaetussa 2-3 hengen huoneessa, aamiaiset, Merja Tuominen-Gialitakin opastus kreetalaiseen ruokaan, erilaisia ruoka-aiheisia tutustumiskäyntejä ja retkiä (kts. matkakuvaus yläpuolella), 4 mainittua ateriaa ja oppaan palvelut koko matkan ajan. Lisäksi paljon mukavaa yhdessäoloa ja mahdollisuus osallistua illanviettoihin, joissa nautitaan maksullisia illallisia eri tavernoissa. (hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat kuin mitä on erikseen ohjelmassa mainittu)
    Lisämaksusta: majoitus yhden hengen huoneessa loppuloman aikana Ideon-hotellissa 110-145 euroa/hlö.

    Mahdollisuus myös mies- tai naispaikkaan jaon mennessä tasan.

    Huom.Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä rauhassa lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää tutustumaan näyttelyihin ja museoihin. Hän organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja haluttaessa vaikka joka illalle. Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtii siitä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei halua.

    Muuta Varaathan mukaan rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle.

    Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja MatkaPaletin omia erityisehtoja.
    Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv

  • VARAUKSET JA TIEDUSTELUT

    Matka-ajankohdat
    2010:

    Matka I:

    la-la
    3.-10.7.

    Matka II:

    la-la
    9.-16.10.