KUKKALOISTOA JA YRTTEJÄ KREETAN KEVÄÄSSÄ 2012

Kreetan keväässä kukkii. Lähde matkaan tutkimaan karunkauniin saaren ihmeitä.

Vuorten rinteet ja vehreät tasangot peittyvät vuokkoihin, tulppaaneihin, salaperäisiin pieniin orkideoihin. Villit vihannekset, nuo Kreetan mainiot hortat nousevat sateiden jälkeen raikkaina ja maukkaina, yrttien tuoksut seuraavat kulkijaa. Kreetalla tunnetaan noin 1800 erilaista kasvia, joista kymmenen prosenttia on endeemisiä eli ne elävät vain Kreetalla. Tämä kasvillisuuden erikoisuus johtuu Kreetan eristäytyneestä sijainnista kaukana ympäröivistä mantereista sekä saaren lukuisista vuorista ja rotkoista, jotka ovat suojanneet kasvillisuutta jääkausien ja muiden luonnonmullistusten aikana viimeisten 5 miljoonan vuoden aikana.

Vaellamme viitenä päivänä luonnossa, tutustumme kasveihin, ihailemme maisemia ja valokuvaamme. Tällä matkalla liikumme helpohkossa maastossa; hiekkateitä ja jonkin verran kivisiä polkuja pitkin, nousut ja laskut ovat lähes poikkeuksetta loivia. Pääpaino on luonnon ja kukkaloiston tarkastelussa. Käveltävät päivämatkat ovat noin kolmen tunnin pituisia, mutta meillä on paljon aikaa pysähdellä, kokea Kreetan luonnon tarjoamia elämyksiä, tuoksuja, värejä, leppoisaa tunnelmaa. Retkipäivien kokonaispituus on noin viisi tuntia. Mukaan pakattavien ulkoiluvarusteiden osalta katso tarkemmin vaellusmatkoille suositeltavien varusteiden lista.

Kukkamatkan patikoinnit edellyttävät normaalia peruskuntoa ja terveydentilaa sekä hyvin sisäänajettuja jalkineita. Vaelluskengät eivät ole välttämättömät, mutta suositeltavat. Jalkineiden nilkoille antama tuki on tärkeää. Patikoinneilla on hyvä olla mukana pieni päiväreppu, aurinkohattu, vesipullo, aurinkovoidetta sekä kelinmukainen vaatetus.

Kohde Yrtti- ja kukkamatkan kohteena on Spilin kylä ja Rethimnon ympäristöineen. Rethimnon sijaitsee Kreetan länsipuolella ja sieltä on n.60 km Haniaan ja n.75 km Iraklioniin.

Ruokailut Kukkapatikointipäivinä pidämme kahvi/teetauon kreetalaisessa kyläkahvilassa tai kevyen piknikin luonnonhelmassa. Päivän päätteeksi nautitaan yhdessä perinteinen kreetalainen, paikallisista raaka-aineista valmistettu ateria.

Majoitus on ensin Spilin kylässä (3 vrk) Green Garden (pdf) hotellissa ja loppuviikko Rethimnonin kaupungissa (4 vrk) Ideon hotellissa (pdf) Katso myös (Ideon hotellin omat nettisivut)

Ryhmän koko Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 18 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!

Kasviasiantuntijana ja oppaana matkalla toimii Pentti Perttula, joka on v.2008 julkaistun Itäisen Välimeren kasviopas -kirjan tekijä.
Kts. www.penttiperttula.fi

KATSO TÄSTÄ
Kukkamatkan tarkempi ohjelma
Patikointien vaikeusasteet ja varustelista

MATKAT/ LENTOAIKATAULUT/ HINNAT 2012

Suorat AirFinland Holidays:n lomalennot Helsinki-Hania-Helsinki,
lentoaika n.4t. Lennon numero OF461/OF462

  • Menolento lauantai 7.4. Helsinki - Hania 06:00-09:50
  • Paluulento lauantai 14.4 Hania - Helsinki 10:50-14:40
    Perillä bussikuljetukset Haniasta Rethimnoniin hotellille (n. 60km/1h) ja takaisin.
    Hinta on 1'195 euroa/hlö/2hh

    Hintaan sisältyy: lennot, lentokenttäkuljetukset Kreikassa, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, tervetulotilaisuus, tervetuloateria, aamiaiset, viitenä päivänä n. 4-6 tunnin opastettu patikointi yrtti-ja kukkateemalla, retkipäivinä taukokahvi tai -tee ja ruokailut kylätavernoissa sisältäen veden ja talonviinin, läksiäisillallinen sekä oppaan palvelut koko matkan ajan. Lisäksi on mahdollista osallistua illanviettoihin, joiden aikana nautitaan yhteisiä maksullisia illallisia eri tavernoissa. (Hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat kuin aamiaiset ja retkipäivien mainitut ruokailut.)
    Lisämaksusta: majoitus yhden hengen huoneessa 85-105 euroa/vko.

    Kaikilla matkoilla myös mahdollisuus mies- tai naispaikkaan mikäli jako menee tasan. Viimeisimmän yksin ilmoittautujan tulee ottaa 1hh.

    Huom.Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä rauhassa kreetalaisen luonnon tutkimiseen ja rentoon lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin ja organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja. Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtimaan ryhmäläisten viihtymisestä.

    Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle.

    Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja MatkaPaletin omia erityisehtoja.
    Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv

    VARAUKSET JA TIEDUSTELUT
  • Matka-ajankohta 2012:

    KEVÄT

    la-la
    7.-14.4.
    1´195 €

    SAMOILUA JA KULTTUURIA
    Katso Samoilumatkat Kreetalle!

    KREETA
    Katso tästä Kreetan vaellukset!

    VALKOISET VUORET JA SFAKIA
    Katso Valkoisten Vuorten vaellus!