Lähde vaeltamaan mukavassa seurassa Zorbaksen jalanjäljille. Patikkamatkalla kohtaat aidon Kreetan,
joka on eri vuodenaikoina hyvin erilainen.
Kreetan länsipäädyssä Hanian kaupungin eteläpuolella kohoavat jylhät Valkoiset vuoret useine kymmenine yli
2000 metrin korkuisine huippuineen, joiden varjoisissa paikoissa viipyy lumi pitkälle kesään. Näiden vuorten
rinteille ja aina saaren etelärannikolle asti levittäytyy Sfakia; uljaista sankareistaan ja villistä luonnostaan
kuuluisa syvästi kreetalainen maakunta.
Tämä vaativampi patikointimatka Valkoisten vuorten rinteille ja Sfakian rotkoihin ja erämaihin vie kulkijan
tutustumaan siihen puoleen Kreetasta, mitä turistien valtavirrat harvoin pääsevät näkemään. Tällä matkalla
pääset nousemaan Valkoisten vuorten korkeimmalle huipulle Pachnekselle (2453 m.) ja saat mahdollisuuden
patikoida läpi "Kreetan klassikoita", kuten Samariarotkon, joka on yksi Euroopan pisimmistä rotkoista sekä
"Kuninkaan tien" Agia Irinin rotkosta ylös Omaloksen vuoristotasangolle.
Patikointipäivät alkavat aikaisin aamulla. Päivän ensimmäinen osuus kestää n. 3 tuntia, jonka jälkeen
pidetään kahvi/teetauko kreetalaisessa kylä- tai rantakahvilassa, jonakin päivänä kannamme piknikeväät
mukanamme. Päivän toinen osuus kestää n. 2,5 tuntia ja se päättyy aitoon kylätavernaan, jossa nautitaan
yhdessä perinteinen kreetalainen, paikallisista raaka-aineista valmistettu lounas. Matkaan sisältyy kuusi
patikointipäivää vaihtelevissa maastoissa ja maisemissa. Patikointireitit kulkevat pääosin poluilla, jotka
Kreetalla ovat usein kivisiä ja kapeita. Jonkin verran pääsemme nauttimaan myös kauniista kivetyistä
kalderimeista, eli ikiaikaisista aasipoluista vuorten rinteillä. Kreetan pinnanmuodostus on varsin vaihtelevaa
ja korkeuseroja reiteillä on noin 400-1000 metriä.
Terveys ja kunto Tämä patikointimatka edellyttää hyvää terveyttä ja hyvää kuntoa, kestävyyttä ja
sitkeyttä sekä korkeiden ja jyrkkien paikkojen sietokykyä. Nilkkaa tukevat vaelluskengät ovat välttämättömät.
Patikoinneilla on hyvä olla mukana pieni päiväreppu, aurinkohattu, vesipullo, aurinkovoidetta sekä kelinmukainen
vaatetus.
Katso myös tarkempi varustelista.
Patikoinneilla kannamme mukanamme ainoastaan päivärepun, matkatavarat kulkevat majoituspaikkoihin autokuljetuksella.
Jokainen patikointi päätetään kreetalaiseen kylätavernaan, jossa tutustumme sfakialaiseen ruokaperinteeseen.
Tätä suussasulavaa perinnettä edustavat muun muassa vuohistifado ja hunajalla valellut sfakian tuorejuustopiiraat.
Paikka Patikointimatkojen kohteena on Kreetan etelärannikolla sijaitseva Hora Sfakionin kylä ympäröivine
rantakylineen, rotkoineen ja vuorten rinteineen.
Ryhmän koko Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja
max on 16 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!
Majoitus Patikointiviikon alussa majoitumme ensin kolmeksi yöksi Hora Sfakionin rannikkokylään.
Viikon lopulla yövymme kaksi yötä Sougian pienessä rantakylässä ja yhden yön Omaloksen tasangolla. Viimeiseksi
yöksi matkaamme Hanian kaupunkiin Danaos-hotelliin (**), joka sijaitsee Nea Horan ranta-alueella; vain
kapea rantatie erottaa hotellin hiekkarannasta. Katso hotellin omat sivut!
MATKAT/ LENTOAIKATAULUT/ HINNAT 2010
SYKSY
Matka I/ 5.-12.9.: Suorat lomalennot Helsinki-Hania-Helsinki,
lentoaika n.4h. Lennon numero AY2735/AY2736
Menolento sunnuntai 5.9. Helsinki - Hania 06:15-10:05
Paluulento sunnuntai 12.9. Hania - Helsinki 11:05-15:00
Perillä kuljetukset majoituskohteisiin ja takaisin lentokentälle.
Hinta on 1´230 euroa/hlö/2hh
KATSO TÄSTÄ
Patikointiviikkojen tarkempi päiväohjelma
Katso patikointien vaikeusasteet ja varustelista
Hintaan sisältyy: suorat lomalennot, ateriat lennolla, lentokenttä/hotellikuljetukset Kreikassa,
majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, tervetulotilaisuus, tervetuloateria, aamiaiset, kuutena päivänä n. 7-8 tunnin opastettu
vaellusmatka, tarvitavat bussikuljetukset ja laivamatkat vaellusviikon aikana, vaelluspäivinä taukokahvi/tee ja ruokailut
kylätavernoissa sisältäen veden ja talonviinin sekä oppaan palvelut koko matkan ajan.
Lisäksi on mahdollista osallistua illanviettoihin, joiden aikana nautitaan yhteisiä maksullisia illallisia
eri tavernoissa. (Hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat kuin aamiaiset ja vaelluspäivien mainitut ruokailut.)
Lisämaksusta: majoitus yhden hengen huoneessa 100-145 euroa/vko. Yhden hengen huoneita rajoitettu määrä.
Kaikilla matkoilla myös mahdollisuus mies- tai naispaikkaan mikäli jako menee tasan.
Viimeisimmän yksin ilmoittautujan tulee ottaa 1hh.
Huom.Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä
rauhassa kreetalaisen luonnon tutkimiseen ja rentoon lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää
tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin. Hän organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja haluttaessa
vaikka joka illalle. Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtii siitä,
että kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei halua.
Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat
viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina
suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle.
Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma
toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja
MatkaPaletin omia erityisehtoja.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv