Kreetan keväässä kukkii. Lähde matkaan tutkimaan karunkauniin saaren ihmeitä.
Vuorten rinteet ja vehreät tasangot peittyvät vuokkoihin, tulppaaneihin, salaperäisiin pieniin orkideoihin.
Villit vihannekset, nuo Kreetan mainiot hortat nousevat sateiden jälkeen raikkaina ja maukkaina, yrttien tuoksut
seuraavat kulkijaa. Kreetalla tunnetaan noin 1800 erilaista kasvia, joista kymmenen prosenttia on
endeemisiä eli ne elävät vain Kreetalla. Tämä kasvillisuuden erikoisuus johtuu Kreetan eristäytyneestä sijainnista
kaukana ympäröivistä mantereista sekä saaren lukuisista vuorista ja rotkoista, jotka ovat suojanneet kasvillisuutta jääkausien
ja muiden luonnonmullistusten aikana viimeisten 5 miljoonan vuoden aikana.
Vaellamme viitenä päivänä luonnossa, tutustumme kasveihin, ihailemme maisemia ja valokuvaamme. Tällä matkalla liikumme
helpohkossa maastossa; hiekkateitä ja jonkin verran kivisiä polkuja pitkin, nousut ja laskut ovat lähes poikkeuksetta loivia.
Pääpaino on luonnon ja kukkaloiston tarkastelussa. Käveltävät päivämatkat ovat noin kolmen tunnin pituisia, mutta meillä on
paljon aikaa pysähdellä, kokea Kreetan luonnon tarjoamia elämyksiä, tuoksuja, värejä, leppoisaa tunnelmaa. Retkipäivien
kokonaispituus on noin viisi tuntia. Mukaan pakattavien ulkoiluvarusteiden osalta katso tarkemmin
vaellusmatkoille suositeltavien varusteiden lista.
Myös kukkamatkan patikoinnit edellyttävät normaalia peruskuntoa ja terveydentilaa sekä hyvin sisäänajettuja jalkineita.
Raskasrakenteiset vaelluskengät eivät ole välttämättömät, mutta jalkineiden nilkoille antama tuki on tärkeää.
Patikoinneilla on hyvä olla mukana pieni päiväreppu, aurinkohattu, vesipullo, aurinkovoidetta sekä kelinmukainen vaatetus.
Kohde Yrtti- ja kukkamatkan kohteena on Spilin kylä ja Rethimnon ympäristöineen.
Rethimnon sijaitsee Kreetan länsipuolella ja sieltä on n.60 km Haniaan ja n.75 km Iraklioniin.
Ruokailut Kukkapatikointipäivinä pidämme kahvi/teetauon kreetalaisessa kyläkahvilassa tai piknikin luonnonhelmassa. Päivän päätteeksi nautitaan yhdessä perinteinen
kreetalainen, paikallisista raaka-aineista valmistettu ateria.
Majoitus on ensin Spilin kylässä (3 vrk) Green Garden (pdf) hotellissa ja
loppuviikko Rethimnonin kaupungissa (4 vrk) Ideon hotellissa (pdf) Katso myös (Ideon hotellin omat nettisivut)
Ryhmän koko Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 20 henkeä,
joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!
Kasviasiantuntijana ja oppaana matkalla toimii Pentti Perttula, joka on v.2008
julkaistun Itäisen Välimeren kasviopas -kirjan tekijä.
Kts. www.penttiperttula.fi
KATSO TÄSTÄ
Kukkamatkan tarkempi ohjelma
Patikointien vaikeusasteet ja varustelista
MATKAT/ LENTOAIKATAULUT/ HINNAT 2010
Suorat TUI Fly Nordicin lomalennot Helsinki-Hania-Helsinki,
lentoaika n.4t. Lennon numero BLX481/BLX482
Menolento sunnuntai 4.4. Helsinki - Hania 08:00-12:00
Paluulento sunnuntai 11.4 Hania - Helsinki 13:10-17:10
Perillä lentokenttäkuljetus Haniasta Spiliin ja siirtyminen Rethimnoniin ja Rethimnonista lentokentälle ja retkikuljetukset.
Hinta on 1'165 euroa/hlö/2hh
Kaikilla matkoilla myös mahdollisuus mies- tai naispaikkaan mikäli jako menee tasan.
Viimeisimmän yksin ilmoittautujan tulee ottaa 1hh.
Hintaan sisältyy: lennot, lentokenttäkuljetukset Kreikassa,
majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa, tervetulotilaisuus, tervetuloateria, aamiaiset, viitenä päivänä n. 3-5 tunnin opastettu
patikointi yrtti-ja kukkateemalla, retkipäivinä taukokahvi tai -tee ja ruokailut kylätavernoissa
sisältäen veden ja talonviinin sekä oppaan palvelut koko matkan ajan. Lisäksi on mahdollista osallistua illanviettoihin,
joiden aikana nautitaan yhteisiä maksullisia illallisia eri tavernoissa. (Hintaan ei sisälly muut ruoat ja juomat
kuin aamiaiset ja retkipäivien mainitut ruokailut.)
Lisämaksusta: majoitus yhden hengen huoneessa 100-130 euroa/vko.
Huom.Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä
rauhassa kreetalaisen luonnon tutkimiseen ja rentoon lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää
tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin ja organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja.
Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtii siitä,
että kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei halua.
Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä
se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen.
Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla,
mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään
pitkälle.
Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma
toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja
MatkaPaletin omia erityisehtoja.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv