TURISTIKREIKAN KIELIKURSSIT KREETALLA 2010

Opi nopeasti kreikan kielen perusteet Rethimnonin sykkivässä lomakaupungissa yhden tai kahden viikon kielikurssilla.

Tällä kurssilla opit nopeasti selviytymään tavallisimmista tilanteista, joihin turisti matkallaan törmää. Erityisesti opit aitoa käytännön kielitaitoa. Kurssiohjelma koostuu teoriasta ja käytännön harjoittelusta aidoissa tilanteissa liikuttaessa ympäri kaupunkia, kulkuneuvoissa, tavernoissa ja kaupoissa. Eri päivät rakentuvat eri teemojen ympärille. Ensimmäisellä viikolla aloitetaan alkeista ja opetus jatkuu toisella viikolla. Kurssi sopii myös aiemmin opitun kertaamiseen tai aiemman kielitaidon aktivoimiseen. Tunnit ovat pääsääntöisesti aamupäivisin, minkä jälkeen sinulle jää runsaasti aikaa opitun kertaamiseen, vapaaseen lomailuun ja tutustumiseen Kreetan saareen.

Opetus Opettajana kurssilla on Soile Hartikainen, joka on asunut ja työskennellyt Kreikassa sekä opettanut kreikan kieltä Suomessa jo useiden vuosien ajan. Soile tuntee erinomaisesti kreikkalaisen kulttuurin ja teorian lisäksi myös käytettävän arkikielen. Opetusta on viitenä päivänä viikossa, 3 tuntia päivässä. Voit valita yhden tai kahden viikon kielikurssin, jolloin tunteja kertyy valintasi mukaan 15-30.

Ohjelma ja retket Kurssin lisäksi matkaohjelmaa rikastuttaa tervetulotilaisuus, tervetuloateria, kävelykierros vanhassakaupungissa, yksi patikointipäivä Milin myllyrotkossa, kreetalainen iltajuhla Axoksen kylässä ja läksiäisillanvietto sekä kahden viikon matkalla retkipäivä Iraklioniin ja Knossoksen raunioille.

Majoitus on Rethimnonin kaupungissa Ideon hotellissa . Katso lisätietoa hotelli Ideonista pdf-tiedosto tai hotellin omilta sivuilta.

Ruokailut Hotelli Ideonissa tarjoillaan runsas buffet-aamiainen, joka sisältyy matkan hintaan. Viikon mittaan tutustumme Rethimnonin vanhan kaupungin lukuisiin tavernoihin, joissa nautimme omakustanteisesti veden kielelle herauttavista kreikkalaisista herkuista.

Vapaa-aikana on mahdollisuus nauttia Rethimnonin markkinoista ja muista monipuolisista ostosmahdollisuuksista tai esim. retkeillä tutustumaan lähikyliin, joihin pääsee kätevästi paikallisbussilla tai taksilla.

Ryhmän koko Kurssin toteutuminen edellyttää vähintään 10 osallistujaa ja max on 20 henkeä, joten varaa paikkasi ajoissa, jotta mahdut mukaan!

MATKAT/LENTOAIKATAULUT/HINNAT 2010

10.-17.6. ja 10.-24.6.
Suorat Thomas Cook Airlinesin lomalennot Helsinki-Hania-Helsinki,
lentoaika n.4t. Lennon numero DK975/DK976

  • Menolento torstai Helsinki - Hania 06:05-09:55
  • Paluulento torstai Hania - Helsinki 11:15-15:20
    Perillä lentokenttäkuljetukset Hania-Rethimnon-Hania (n. 60km/1h).

    Hinta on 1´120 euroa/viikko/hlö/2hh
    Hinta on 1´390 euroa/2 viikkoa/hlö/2hh

    Hintaan sisältyy: suorat lomalennot, ateriat lennolla, lentokenttäkuljetukset Kreikassa, majoitus jaetussa 2 hh:ssa, buffet-aamiaiset, tervetulotilaisuus, tervetuloateria, 15-30 tunnin kielikurssi, yksi patikointipäivä ja tavernaruokailu, kreetalainen kyläjuhla ja illallinen, läksiäisillallinen, 2 vkon matkalla retki Iraklioniin ja Knossokselle, paljon mukavaa yhdessäoloa, yhteisiä illallisia tavernoissa ja oppaan palvelut koko matkan ajan.
    Lisämaksusta: majoitus Ideonissa yhden hengen huoneessa 100 €/vk ja 200 €/2vk.
    Apartamentos majoituksessa: hinnat 1050€ /viikko ja 1270 € /2 viikkoa.

    Huom. Opastetuilla matkoillamme viikon ohjelma on etukäteen mietitty, jolloin voit keskittyä rauhassa kielen opiskeluun ja lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää tutustumaan mielenkiintoisiin paikkoihin ja organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja. Parhaansa mukaan hän pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtii siitä, että kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei halua.

    Muuta Varaathan mukaan rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen. Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään pitkälle.

    Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkempi matkaohjelma toimitetaan ilmoittautuneille erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja MatkaPaletin omia erityisehtoja.
    Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv

  • VARAUKSET JA TIEDUSTELUT

    Matka-ajankohdat
    ja hinnat
    2010:


    1 viikko:
    to-to
    10.-17.6.
    1´120 €


    2 viikko:
    to-to
    10.-24.6.
    1´390 €