Kreikka voitti viime kertaiset Euroviisut ja niinpä pääsemmekin seuraamaan ensi keväänä Euroviisukilpailuja upeaan Ateenaan.
Euroviisuvoitto oli kreikkalaisille merkittävä tapahtuma, lähes Olympialaisiin ja muihin viime aikojen voittoihin verrattava
kansallisen identiteetin kohottaja. Tätä samaa hurmiota on odotettavissa Ateenan kaupunkikuvaan kisojen aikana toukokuussa.
Vaikka et osallistuisikaan varsinaisiin finaaleihin, niin Euroviisuja voi seurata laajoilta screeneiltä, joita löytyy ympäri
kaupunkia lähes jokaisesta ravintolasta sekä terasseilta. Lähde siis paikanpäälle jännittämään kreikkalaisten kanssa,
kuka vie seuraavan voiton. Paikanpäällä pääset sukeltamaan aitoon kisatunnelmaan ja se on aivan toista,
kuin katsoa kisoja Suomen televisiosta.
Majoitus Majoitus on Hotelli Oscarissa (***), joka sijaitsee Ateenan keskustassa
hyvien kulkuyhteyksien keskellä. Larissa rautatie-ja metroasemalle on vain 50m. Hotelli Oscar on hieman
tähtien määrää tasokkaamman oloinen hotelli. Hotelli on restauroitu täysin vuoden 2004 Olympialaisiin.
Ylimmässä kerroksessa on upea kattoterassi, uima-allas ja baari ja sieltä avautuu näkymät yli koko kaupungin,
myös Akropolis-kukkulalle.
Majoitukseen sisältyy buffet-aamiainen.
Lisätietoja Hotelli Oscarista.
Muuta ohjelmaa Kisojen lisäksi matkalaisilla on mahdollisuus nauttia Ateenan monista
ajanviettomahdollisuuksista. Mikäli matkalle ilmoittautuu vähintään 20 ihmistä, niin MatkaPaletti järjestää
lisämaksusta suomenkielisen Ateenan tutustumiskierroksen (bussilla ja kävellen) sekä yhteisiä tavernailtoja
ja esim. museokäyntejä. Ateenasta on myös mahdollista tehdä meriretkiä läheisille saarille.
Matkat Lennot: Helsinki-Ateena-Helsinki, joko Malev Hungarian Airlines tai Blue1 oman
valintasi mukaan. Perillä bussikuljetukset lentokentältä hotellille ja takaisin.
Hinta on
alk. 815 euroa (5vrk perillä), Malevin yölennot
ja alk. 750 euroa (7vrk perillä), Blue1:n yölennot päivän hintaan (24.1.)
Hintaan sisältyy: suorat yölennot, lentokenttäkuljetukset Kreikassa, majoitus jaetussa 2 hengen huoneessa,
buffet-aamiaiset, julkisen liikenteen viikkokortti, tervetulotilaisuus ja alkumalja sekä
matkanjärjestäjän palvelut matkan aikana.
Lisämaksusta: Majoittuminen 1hh:ssa (150 euroa/5vrk) ja esim. Ateenan tutustumiskierros.
Huom! Hintaan eivät sisälly Euroviisu-finaalien liput, joita voi tilata erikseen kauttamme.
Lippujen arvioidut hinnat ovat semifinaaliin n. 60 euroa ja finaaliin n. 120 euroa.
Opastetuilla matkoillamme (min.20 henkeä) viikon ohjelma on etukäteen mietitty,
jolloin voit keskittyä rauhassa lomailuun. Matkanjärjestäjä vie ryhmää tutustumaan näyttelyihin ja museoihin.
Hän organisoi yhteistä ohjelmaa ja tavernailtoja haluttaessa vaikka joka illalle. Parhaansa mukaan hän
pyrkii myös informoimaan paikallistapahtumista ja huolehtii ryhmän viihtyvyydestä.
Muuta Varaathan mukaan myös rutkasti positiivista ja iloista mieltä, sillä
se saa myös kanssamatkustajat viihtymään ja tekee matkasta miellyttävän kokemuksen.
Vieraissa olosuhteissa ja eri kulttuurissa asiat eivät aina suju samalla tavalla,
mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta huumorilla ja joustavalla asenteella selvitään
pitkälle.
Oheinen matkaohjelma ja hinnat sitoumuksetta. Tarkka matkaohjelma toimitetaan ilmoittautuneille
erikseen. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja ja MatkaPaletin omia erityisehtoja.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: MatkaPaletti Oy/ KuVi 1017/04 MjMv